Keskiviikkoiltana 11.12. saimme tiedon, että paluulentomme Novosta Cape Towniin olisi vasta lauantaina 14.12. Olimme tyrmistyneitä, sillä paluu kotiin oli jo kaikilla meillä vahvasti mielessä ja sääkin oli Novossa mitä parhain. Mietimme kuumeisesti, mikä oli lennon myöhästymisen todellinen syy? Tunnelma Oasiksen kämpällä alkoi kiristyä, eikä iloisen ranskalaisen ystävämme jututkaan enää jaksaneet kiinnostaa meitä. Oli pitkän kävelylenkin aika.

Muutaman tunnin sisällä alkoivat asiat kuitenkin edetä vauhdilla. Ensin lähtömme muuttui torstai-illaksi ja tunnin kuluttua meitä kehotettiin olemaan lähtövalmiina jo kello 10.00 torstaiaamuna.
No worries, mehän olimme valmiina kotimatkalle vaikka heti.

Ja kun Pjotor sitten seuraavana aamuna kurvasi Antarktiksen olosuhteisiin viritetyn Toyota Hiluxinsa kämppämme eteen, olimme kaikki jo ulkona odottamassa häntä. Kyyti 15 kilometrin päähän Novo Runwaylle oli kuoppainen, mutta edes maasturin kaiuttimista pauhaava Scorpionsin ”Germaanihevi” ei saanut pilattua iloista tunnelmaamme. Messissä nautitun maittavan lounaan ja kaikkien tutuksi tulleiden ”novolaisten” hyvästelyjen jälkeen nousimme Iljushin -lentokoneeseen onnellisina, mutta kieltämättä myös haikeina. Takana oli noin kolmen viikon uskomaton seikkailu Queen Maudin maalla. Olimme kokeneet suuria tunteita, nähneet Etelämantereen luonnon voiman ja kauneuden sekä saaneet jälleen uusia ystäviä, jotka kaikki toivottivat meidät tervetulleiksi takaisin ensi kaudella.

Paluulento sujui meiltä jo rutiinilla. Toisin oli kuitenkin noin 20 hengen intialaisporukalla, jotka olivat liittyneet seuraamme Maitrin tutkimusasemalta. Koneen takaosassa kuhisi koko lennon ajan kuin Kalkutan torilla ja salamavalot välkkyivät lähes kuusi tuntia poikien kuvatessa toisiaan. Onneksi me istuimme rivillä 3 ja he koneen perällä. Laskeutuminen öiseen Cape Towniin oli visuaalisesti upea näky, jota saimme ihailla Iljushinin etuosaan ripustetulta valkokankaalta noin kello 23.00.

Kentältä siirryimme mukavasti ALCIn (Antarctic Logistics Centre International) järjestämällä kyydillä heidän meille varaamaan hotelliin Table Mountainin juurelle. Vaikka oli jo keskiyö, eivät Cape Riviera -hotellin puhtaat lakanat vielä houkutelleet meitä. Oli pakko päästä jakamaan ajatuksia ja fiiliksiä kavereiden kesken, ruokailusta puhumattakaan. Siis taksi alle ja suunnaksi jo menomatkalta tuttu Long Street…

Perjantaina 13.12. poikkesimme aamulla ALCIn toimistolla hoitamassa viimeiset paperit kuntoon ja sopimassa kyydityksestä lentokentälle ja tavaroidemme rahdista takaisin Suomeen. Retkikuntamme matka oli nyt virallisesti lähestymässä loppuaan. Vielä muutama tunti Cape Townin helteessä ja sitten 14 tunnin lentomatka Helsinkiin. Perillä Helsingissä olimme lauantaina 14.12. klo 12.05.

Retkikuntamme kiittää sydämellisesti kaikkia teitä, jotka olette olleet mukana mahdollistamassa tämän seikkailun. Kiitos myös upeasta kannustuksesta kaikille ystäville ja tutuille netissä.
Suurin kiitos rakkaillemme, jotka olette aina tukenamme.

FCE:n tarina ei lopu tähän, sillä matkastamme Sukkertoppenin huipulle on tulossa TV-dokumentti sekä kirja, jossa kerromme tarinamme kymmenin kuvin. Tarinamme jatkuu myös IS.tv:ssä, jossa pääset seuraamaan matkaamme videopäiväkirjoista.

Caporal Chef Petersiä lainaten: ”Tehtävä suoritettu.”
Sukkertoppen over and out.

t. Pata, Pekka ja Timo