Etelämanner on kiehtonut löytöretkeilijöitä kautta vuosisatojen. Huippu Etelämantereella -retkikunta suuntaa maapallon eteläisimpään maanosaan, joka on olosuhteiltaan maailman kuivin, kylmin ja tuulisin.

Etelä­manner on viidenneksi suurin maanosa Aasian, Afrikan, Pohjois-Amerikan ja Etelä-Amerikan jälkeen. Sen pinta-ala on 14 miljoonaa neliökilometriä. 98 prosenttia Etelä­mantereesta on suuren mannerjäätikön peitossa. Siellä ei ole vakituista ihmisasutusta, mutta kansainvälisillä tutkimusasemilla vierailee vuosittain joitain tuhansia ihmisiä.

Vain kylmään todella hyvin sopeutuneet kasvit ja eläimet selviytyvät Etelämantereella, mukaan lukien pingviinit, eväjalkaiset, sukkulamadot, karhukaiset, punkit, mikro-organismit ja jotkin tundrakasvit. Myös retkikunnan varusteille Etelämantereen hyiset olosuhteet luovat aivan omat vaatimuksensa.

Suuresta koostaan huolimatta Etelämantereella on vain yksi aikavyohyke, joka on Greenwich Mean Time. Yhteydenpito retkikuntaan on siis aikaeron suhteen varsin vaivatonta. Eroa yön ja päivän välillä ei Etelämantereella juurikaan synny, sillä aurinko laskee ja nousee vain kerran vuodessa.

Suomenkin allekirjoittama Antarktiksen sopimus estää sotilaallisen toiminnan ja kaivos­toiminnan, hyväksyy tieteellisen tutkimuksen ja suojelee maanosan eko­systeemiä. Sopimus koskee myös kaikkia retkikuntia, jotka sitoutuvat tuomaan kaiken Etelämantereelle viemänsä mukanaan myös pois. Näin ollen retkikunnan ahkiot täyttyvät sitä mukaa, kun ruokaa kulutetaan. ”Kaikkiin duuneihiin liittyy paskahommia, Etelämantereen retkikunnalla ne ovat kovin konkreettisia”, kuvailee retkikunnan johtaja Pata.

Mannerta peittää keskimäärin noin kahden kilometrin paksuinen jää, joka voi olla jopa yli neljän kilometrin paksuinen. Tämän vuoksi Etelämanner on keskimääräisesti korkein manner, keskikorkeuden ollessa 2,3 kilometriä. Retkikunnan tavoite on huiputtaa 2525 metrin korkuinen sokeritoppavuori Kuningatar Maudin maalla ja tehdä ensinousu huipulle.

Etelämantereen ilmasto-olosuhteet eivät ole elämälle kovin suotuiosat, sillä vuoden keskilämpötila on -37 °C ja kylmimillään pakkanen voi laskea jopa lähelle -90 °C. Lauhimmankin kuukauden keskilämpötila jää vielä reilusti nollan alapuolelle. Retkikunta suuntaa rannikolle, jossa nyt kesäkuukausina on keskilämpötila −8 °C. Keskikesällä lämpötila voi nousta rannikolla lämpimimpinä päivinä jopa +10 – +15 °C:seen. Retkikunnan kiipeilyreitin valinnassa on oleellista auringon liikeiden seuraaminen, sillä lämpötilaerot auringossa ja varjossa ovat merkittävät. Myös erittäin koviksi yltävät tuulet vaikuttavat lämpötiloihin ja saattavat aiheuttaa yllättäviä tilanteita retkikunnan aikana. Retkikunnan suurimpana uhkatekijänä ovat erittäin kovat myrskyt, jotka ovat säätilalle tyypillisiä ja saattavat kestää päiväkausia. Myrskyissä tuulen nopeus yltää keskimäärin jopa 150 km/h, puuskissa 190 km/h, ja suurin mitattu nopeus Etelämantereella on 320 km/h eli 88 m/s.

Suojautuminen ankaraa kylmyyttä vastaan on retkikunnan onnistumisen elinehto

Ilma on kylmyyden vuoksi erittäin kuivaa: vuoden aikana sataa noin 150–350 millimetriä, sisämaassa vain 50 millimetriä. Tämä tarkoittaa sitä, että retkikunnan jättämät jäljet ovat monin paikoin nähtävissä hyvin pitkään. Jäätikön yllä havaitaan ilman kosteudesta tiivistyviä jääkiteitä, joita liikkuu ilmavirtausten mukana, ja jotka voivat vaikeuttaa horisontin erottamista. Muuten Etelä­mantereen ilma on kuulas ja kirkas ja retkikunnan aikana on todennäköistä päästä todistamaan ainutlaatuisen hienoja halo-ilmiöitä.