Novo Air Base 9.12.2013

Jälleen takaisin Novossa.

Kun otimme 7.12. illalla rutiiniyhteydenoton Borikseen Novossa, saimme kuulla, että sää on muuttumassa entistäkin epävakaammaksi ja että he haluaisivat hakea meidät pois vuoristosta jo seuraavana päivänä (8.12.). Vaihtoehtona olisi jääminen leiriin ainakin 14.12. saakka, jolloin paluulentomme Novosta Cape Towniin olisi vasta 22.12. Pikaisen palaveerauksen jälkeen olimme yksimielisiä siitä, että meidän on parasta tarttua ensimmäiseen vaihtoehtoon ja palata Novoon seuraavana päivänä. Epävarma säätilanne, hupenevat ruokavarastot ja varmuus siitä, että pääsemme jouluksi kotiin tekivät valintamme helpoksi.

Aamulla purimme leirimme ja pakkasimme ahkiomme haikein mielin. Vaikka retkikuntamme tavoite olikin jo saavutettu, niin olisimme mielellämme nauttineet vuoristosta vielä muutaman päivän alkuperäisen suunnitelmamme mukaisesti. Kenties olisimme tehneet vielä toisenkin ensinousun. Kuningatar Maud oli kuitenkin toista mieltä, ja hänen valtakunnassaanhan me olimme vain vieraina, joten turhaa emme asiaa jääneet harmittelemaan. Paluu sivistyksen pariin oli väistämättä edessä.

Meidän vielä hiihtäessä kohti sovittua noutopistettä, kuulimme vuorten takaa Twin Otterin mottoreiden tutun pärinän. Pilotti-David teki jälleen jo tutuksi tulleen “valelaskun” tarkistaen laskeutumispaikan tasaisuuden ja toi sitten koneensa pehmeästi eteemme lumiselle tasangolle. Tällä kertaa jo hieman rennompi ja puheliaampi pilotti kyseli kuulumisemme ja tarjoutui jopa kuvaamaan meidät koneensa edessä. Pyysimme häntä tekemään nousun jälkeen muutaman ylimääräisen kierroksen Sukkertoppenin ympäri, jotta saamme vielä kuvata valloittamamme vuoren ilmasta käsin. David toteutti pyyntömme ja me kaikki kolme jätimme mielissämme hyvästit tuolle uljaalle vuorelle. Lentomatka Novoon kesti vain reilut 20 minuuttia. Matkan ajan lentokoneen takaosassa istui kolme omiin ajatuksiinsa vaipunutta hiljaista miestä. Mieleen nousi kuvia hetkistä Sukkertoppenin juurella ja seinämillä. Katse harhaili ikkunasta näkyvässä loputtomassa valkoisessa erämaassa ja siellä täällä kohoavissa mahtavissa vuorissa. Palaanko tänne vielä joskus uudestaan? Mitä on edessä seuraavaksi?

Novossa meitä odotti kirkas, aurinkoinen, kevättalvinen sää. Majoutuimme konttiin E, jossa asui jo ennestään saman päivän aamuna lumierämaasta pelastettu, polvensa loukannut ranskalainen, Faysal. Hänen oli ollut tarkoitus mennä Etelänavalle hiihtoleijan avulla, mutta matka oli katkennut jo 160 kilometrin jälkeen oikukkaan tuulen aiheuttaman onnettomuuden vuoksi. Kolmen suomalaisen tulo majapaikkaan selvästi piristi miehen mieltä ja saimmekin kuulla yksityiskohtaisen selostuksen tapahtumista moneen kertaan. Faysalin blogi löytyy osoitteesta www.transantarctic.wordpress.com

Oli Novoon tulossa toki hyvätkin puolensa. Kun tuttu venäläinen maastoautonkuljettaja huomasi meidän palanneen takaisin, iski hän kouriimme kolme kylmää oluttölkkiä. Mies todella tiesi mitä olimme vuoristossa kaivanneet. Ehkä paluu sivistyksen pariin ei sittenkään ollut aivan kamalaa. Pian saimme kuulla, että tulisimme yöpymään Oasis-gasthousessa, joka sijaitsee 15 kilometrin päässä lentokentältä, venäläisen tutkimusaseman kupeessa. Siellä meitä odottaisi oma mökki ja mahdollisuus saunoa venäläisessä Banjassa.

Lentoaikataulu Novosta Cape Towniin on vielä avoin, mutta tuskin pääsemme matkaan ainakaan alkuperäisen aikataulun mukaisesti 11.12. illalla.

Jäämme siis odottelemaan tarkempaa tietoa.

Pata, Pekka ja Timo