6.12.2013 Hiihtelyä ja Itsenäisyyspäivän illallista
Sukkertoppen Itsenäisyyspäivänä 2013
Tasavaltamme itsenäisyyspäivän aamu valkeni lumisena ja kylmänä täällä Sukkertoppenin juurella. Tälle päivälle suunnittelemamme ensinousuyritys leirimme länsipuolella, noin 3 kilometrin päässä olevalle huipulle, jäi täten tekemättä. Sen sijaan ohjelmassa oli hiihtolenkki jo valloittamamme Sukkertoppenin ympäri. Meiltähän oli vielä näkemättä vuoren pohjoinen lumiharjanne, jolta Pekka ja Pata olivat ensinousunsa aloittaneet. Nyt oli hyvä hetki korjata asia.
Pakkasimme reppuihimme lämmintä juotavaa, hieman syötävää sekä jääraudat ja lähdimme hiihtämään “herrasmiesvauhtia” (turhaa hikoilua välttäen) kohti vuoren eteläistä kärkeä. Pian ohitimmekin ensimmäisen perusleirimme paikan ja vaihdoimme sukset rautoihin laskeutuaksemme alas jäistä seinämää aivan vuoren juurelle. Seuraavan reilun kilometrin kävelimme jään ja lumen muodostamassa kurussa, jonka pohjalla oli vuosituhansien saatossa vuoren seinämästä irronneita erikokoisia moreenilohkareita. Paikoitellen pienimmät kivet muodostivat lumen ja jään pinnalle suoria rivejä, aivan kuin joku olisi asetellut ne siihen tarkoituksella.
Kuru jatkui koko itäisen seinämän, mutta me päätimme nousta takaisin ylös vuorta kiertävälle lumitasangolle ja jatkaa etenemistä hiihtäen kohti pohjoista harjannetta. Muutaman kohtalaisen puuduttavan kilometrin jälkeen saavutimme Sukkertoppenin itäisen seinämän pohjoisen päädyn ja eteemme aukeni uusi, uskomattoman jylhä näkymä vuoren huipulle. Nyt selvisi miksi Timo ei ollut nähnyt poikien nousua huipulle perusleiristämme käsin. Perusleiristä vuoren korkeimmaksi kohdaksi näkemämme huipun itäpuolella olikin vielä toinen, korkeampi huippu.
Muutaman valokuvan jälkeen jatkoimme hiihtämistä ja saavuimme pian pohjoisen lumiharjanteen itäpuolelle. Nyt edessämme kohosi noin 120 metriä korkea luminen seinä, jonka noustuamme voisimme lasketella mukavasti takaisin leiriin Itsenäisyyspäivän illallisen laittoon. Vielä kerran vaihdoimme siis sukset rautoihin ja tällä kertaa kiinnitimme itsemme varmuuden vuoksi myös köysistöön. Nousu sujui ongelmitta ja viimeinen reilu kilometri itsenäisyyspäivän hiihtoretkestämme olikin sitten pelkkää laskettelua aina teltoille saakka. Oli aika ryhtyä illallisen laittoon.
Isänmaamme syntymäpäivää juhlistimme jättämällä retkiruuat pussiin ja valmistamalla illallisemme itse. Tai oikeastaan Pekka vastasi pääruoasta, joka oli salamilla, juustolla ja erilaisilla mausteilla (mm. 1 kova hedelmäkarkki taittamaan tomaattikastikkeen happamuutta ja kourallinen hienonnettuja perunalastuja tuomaan suolaa) tuunattu tomaattipasta. Restonomien ahertaessa Pekan johdolla pastan kimpussa, sai retkikuntamme johtaja haasteellisen tehtävän tilaisuuteen sopivan alkudrinkin rakentamisesta. Teltassa alkoi tuttu fix ´n´mix -meininki, eikä aikaakaan, kun Pata taikoi käsiimme täydelliset aperitiivit. Termospullojemme korkkimukit höyrysivät tropiikin herkuilta tuoksuvaa huumaavaa juomaa, joka tarjoiltiin meille Beach Boysien surffimusan höystämänä. Onko mitään mihin tuo mies ei pysty??!!
Siemailimme tyytyväisinä vihreää juomaa, joka saisi Uudenmaankadun Kokomon baarimestarinkin kateelliseksi ja odottelimme pastamme kypsymistä. Juhla-ateriamme oli todellakin saanut lupaavan alun. Eikä pääruokakaan pettänyt! Pekan pastaa nauttiessamme todistimme jälleen, että alan ammattilainen taikoo maittavan aterian vaikka vihreästä muovikassista löytyvistä raaka-aineista. Iltamme jatkui korkealentoisen keskustelun ja hyvän musiikin merkeissä, eikä mahtavaa oloamme pystynyt enää pilaamaan edes jo tutuksi tullut jälkiruoka – pakkasen kovettama suklaakeksi.
Kylläisinä toivotimme hyvät yöt ja sukelsimme makuupusseihimme. Huomenna olisi jälleen aika yrittää nousta länsipuolellamme kohoavalle huipulle. Kunhan sää vain olisi suosiollinen.
Oi maamme Suomi…..
t. Pekka, Pata & Timo
Voit valmistaa Patan Trooppisen Aperitiivin seuraavien ohjeiden mukaan:
- ota eteesi kolme termospullon mukia
- sirottele mukeihin sopiva määrä Pirkka sitruunateejuomajauhetta
- lisää päälle riittävästi GOAL Melon Energy Drink -jauhetta (saatavilla Cape Townin Pick ´n´Paystä)
- kaada mukeihin Etelämantereen ikijäästä sulatettua kuumaa vettä. Täytä mukit puolilleen.
- täytä mukit venäläisellä Vodkalla (huom! retkikunta kannattaa vastuullista alkoholin nauttimista. Jos otan, en varmista!)
- nauti Surffimusan kera, vain hyvässä seurassa!